tiistai 24. huhtikuuta 2018

Ravintola Loop oppimisympäristönä


Opiskelija Mikko kokoaa annoksia ravintola Loopissa

Ravintola Loop on Suomen ensimmäinen hävikkiruokaravintola, joka syntyi From Waste to Taste- hankkeen ensimmäisessä vaiheessa. Hankkeessa taistellaan ilmaston muutosta ja hävikkiä vastaan. Itselleni oli järkytys, että Suomessa kertyy ruokahävikkiä 75 - 85 miljoonaa kiloa vuosittain. Olin muutama vuosi sitten opettajan työelämäjaksolla. Olen toiminut ammatillisena opettajana vuodesta 2000. Työelämäjaksolla mieleeni palautui, että kuinka paljon ruokaa henkilöstöravintolassa menee roskiin joka päivä. Puhutaan useista kymmenistä kiloista. Tilanne on toki parantunut jaksoni jälkeen, ravintolaketjuilla on omia hävikin vähentämiseen tähtääviä ohjelmia.

Hävikistä tutkintoon-hankkeessa minua opettaja viehättää se ajatus, että samalla kun teemme todellisia ekotekoja, voimme edistää työllistymistä, syrjäytymisen ehkäisyä ja ammatillisen osaamisen karttumista. Ammatillisen koulutuksen reformiin tämä hanke sopii myös erinomaisesti, koska reformin myötä oppiminen ja ammatillisen osaamisen kerryttäminen siirtyy entistä enemmän työpaikoille ja oppimisympäristöihin oppilaitosten seinien ulkopuolelle. Opinnollistamisen avulla myös ne henkilöt, jotka eivät ole oppilaitoksen kirjoilla voivat saada osaamisestaan dokumentin, osaamistodistuksen, jossa kuvataan, mitä ammatillisten tutkinnonosien työtehtäviä henkilö osaa tehdä. Näin osaaminen saadaan näkyväksi ja henkilö voi käyttää osaamistodistusta esimerkiksi työhön tai opintoihin hakeutumiseen.
 
Ensimmäinen lounaani ravintola Loop:ssa yllätti minut todella positiivisesti. Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia ruoan suhteen, mutta mitä ihanimpia makuja pääsin maistamaan! Loopissa on monipuolinen salaattipöytä mausteöljyineen ja yrtteineen. Tarjolla on keittoa ja itse tehtyä leipää sekä jälkiruokaa hedelmien ja kahvin kera. Pääruoat ovat useimmiten kasvista ja ne tarjoillaan annoksina pöytiin. Loop tarjoaa myös brunssia viikonloppuisin. Ravintola Loop saa päivittäin 1000 kg käyttökelpoisia raaka-aineita kymmenestä eri S-ryhmän kaupasta. Kerran viikossa tulee myös tukkukuorma, koska joitakin raaka-aineita joudutaan myös tilaamaan. Menu tehdään päivittäin sen mukaan, mitä raaka-aineita on saatu.

Keskuspuiston ammattiopiston kokkiopiskelija Mikko aloitti työpaikalla tapahtuvan koulutuksensa Loopissa maaliskuussa. Hän suorittaa annosruokien valmistuksen tutkinnonosan ja näytön kevään aikana. Hän on harjoitellut työtehtäviä jo koululla, joten hän pääsi hyvin nopeasti tosi toimiin. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen tueksi Mikko käyttää Ekokkia, josta löytyy ravintola- ja catering-alan ajantasainen oppimateriaali tehtävineen, videoineen ja kuvineen. Lapinlahden miljöö on myös aivan ihana, ruokasalin seinillä on vaihtuvien taiteilijoiden teoksia.


Tästä on hyvä jatkaa,

Terkuin Marjut


Ohjaava kokki Taina ja opiskelija Mikko

Alkuruokasalaatti ja keitto
Alkuruokasalaatti numero 2

Uuniperunaa tomaattikastikkeen ja sienien kera

Paistettua tofua kera kesäkurpitsan ja ihanan "möhelön"

  

Kahvia ja sitruuna-limepannacottaa

torstai 19. huhtikuuta 2018

Hävikistä tutkintoon-hanke alkamassa!

Hei!

Blogissa on ollut hiljaiseloa, mutta nyt alkaa taas tapahtumaan. Hävikistä tutkintoon-hankkeessa on tavoitteena edistää työpaikalla tapahtuvaa oppimista opinnollistamisen keinoin ja ohjata heikossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä kohti työelämää. Samalla lisätään tietoisuutta ruokahävikistä. Hanke toteutetaan ajalla 1.3.2018 – 31.8.2019 ESR-rahoituksella.

Invalidisäätiö ja From Waste to Taste -kiertotaloushanke koordinoivat yhdessä työllistymishanketta, joka tuo ammatilliset opinnot osaksi työelämää. Hankkeen puitteissa on mahdollista suorittaa ravintola- ja catering-alan perustutkintoon kuuluvia tutkinnon osia käytännön työssä keittiö- tai salitehtävissä. Tuettuna työ- ja oppimisympäristönä toimii hävikkiruokaravintola Loop, joka työllistää erityisesti pitkäaikaistyöttömiä, syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ja maahanmuuttajia. Ravintola Loop sijaitsee Helsingissä Lapinlahden entisellä sairaala-alueella osoitteessa Lapinlahdenkuja 8.
Ravintola Loopissa tehdään oppimisympäristön kuvaus eli selvitetään ensin, mitä tutkinnon osia ravintola- ja catering-alan tutkinnosta voi Loopissa suorittaa. Samalla varmistetaan työympäristö soveltuvaksi oppimisympäristöksi. Sitten tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimuksia verrataan ravintolan työtehtäviin. Ohjaava kokki Taina Rauhamäki ja ammatillinen opettaja (tässä tapauksessa minä) kirjaavat, mitä työtehtäviä tekemällä tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset voidaan saavuttaa. 
Ennen kuin työntekijä voi aloittaa työskentelyn ammattikeittiössä, hänellä täytyy olla hygieniapassi ja voimassa oleva salmonellatodistus. Seuraavaksi tulevat työaikojen noudattaminen ja työturvallisuus, sen jälkeen päästään opettelemaan perusasioita, että kuinka ammattikeittiössä toimitaan. 
Vaikka ala on käytännön läheinen ja opetus voi olla pääosin työvaltaista työpaikalla, niin työn perustana oleva tieto täytyy kuitenkin hallita. Tässä hankkeessa oppijan tukena on Ekokki, joka on monipuolinen oppimisalusta tehtävineen ja videoineen. Ekokkia testataan nyt miten se soveltuu opetukseen silloin, kuin opetus tapahtuu kokonaisuudessaan työpaikalla.  https://www.ekokki.fi/ 
Hankkeen osallistujat ovat työ- ja opiskeluelämän ulkopuolelle eri syistä jääneitä henkilöitä, jotka valitaan mukaan yhteistyössä muun muassa TYP Helsingin ja Ohjaamo Helsingin kanssa. Myös Keskuspuiston ammattiopiston ravintola- ja catering-alan opiskelijat voivat suorittaa työpaikalla tapahtuvaa oppimista ravintola Loopissa. Ensimmäinen Keskuspuiston opiskelija onkin jo aloittanut työskentelyn Loopissa.
Osallistujat saavat suorittamistaan tutkinnon osista osaamistodistuksen, jossa kerrotaan saavutettu osaaminen. Myös jatko-ohjaus on tärkeä osa hanketta, osallistujia ohjataan ensisijaisesti jatkamaan opintoja ja suorittamaan tutkinto loppuun oppilaitoksissa tai suoraan työelämään.

Lisätietoja hankkeesta: 
Projektipäällikkö Pia Winqvist p. 040 665 303 email: pia.winqvist(at)ortonpro.fi

Pysy kanavalla! Aurinkoisin terveisin,

Marjut Nyström, ammatillinen erityisopettaja
Keskuspuiston ammattiopisto

Lapinlahden miljöötä